Osallistuin viime vuonna henkisen astrologian kurssille ja odotukseni oli löytää jotain uutta positiivista näkökulmaa elämään ja jopa ehkä uusia tuttuja. Olen opiskellut astrologiaa n. 25 vuotta ja henkiseen astrologiaan tutustuin ensimmäisen kerran n. 15 vuotta sitten käydessäni erään toisen opettajan kurssilla. Lähdin innokkaana osallistumaan kurssille, jolla ajattelin että todellakin saan osallistua ja löydän ehkä samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Toisin kävi. Jo heti opettaja teki selväksi että hänellä on täysin oma tapansa ajatella asioista kuin edellisellä opettajallani, mikä tuntui minusta keinotekoiselta erottelulta, koska olen lukenut kummankin astrologin kirjoja ja taustaeteoriat ovat kyllä todella samanlaiset. Sitten hän mainitsi että kurssilla on paljon aloittelijoita. En ajatellut siitä sen enempää kuin että ok, ihan kiva että ihmisiä vielä kiinnostaa aloittaa aikuisiällä jopa täysin uusi harrastus ja mukavaa että se on astrologia. Sitten kurssi eteni ja pikkuhiljaa tuntui että jaksankohan olla tuossa ilmapiirissä. Opettaja kysyi kysymyksiä, mutta ilmeisesti jopa 150 euroa maksavalla kurssilla muut eivät saa vastata kysymyksiin kuin nuo vasta-aloittelijat. Kurssi kylläkin maksaa saman verran kaikille osallistujille. Hinta ei ole alempi jo pidemmälle ehtineille. Sitten kävi ilmi että luentomateriaalia on niin paljon että emme ehdi kirjoittaa asioita käsin ylös. Ihmiset alkoivat ottaa kuvia kännyköillään. Periaatteessa ihan kätevää kyllä, mutta siinäkin on se riski että kuvista tulee niin huonolaatuisia että niistä ei saa selvää, tai että kaikista dioista ei ehdi ottaa kuvaa tai kännykkään tulee jokin vika ja kaikki kuvat voivat hävitä. Perusteluna tälle oli että säästämme paperia. Kuitenkin kurssi edelleen maksoi 150 euroa/viikonloppu. Meille myös sanottiin kahvihuoneessa että säästämme kertakäyttökuppeja ja meitä kehotettiin kirjoittamaan kuppiin oma nimemme, jotta voimme käyttää kupin uudestaan. Olisimmehan saman tien voineet tuoda vaikka oman keraamisen kupin mukanamme, jos ideana oli säästää luontoa. Minusta monessa kohdassa tuntui lähinnä siltä että he halusivat säästää omissa kuluissaan enemmänkin kuin säästää luontoa. Luonnonsuojelu tuntui tekosyyltä. Samoin heidän käytöksensä kurssin aikana ei tuntunut vastaavan sitä mitä he opettivat. Heidän mielestään jokaisella teolla ja sanalla on karmaa aiheuttava vaikutuksensa. Omalla kohdallaan he eivät kyllä olleet niin tarkkoja oman käytöksensä ja sanojensa asiallisuudesta ja ystävällisyydestä. Koin että kurssilla eräiden henkilöiden annettiin häiriköidä ja kuluttaa ihan jonninjoutavaan naureskeluun jo muutenkin kortilla olevaa aikaa. En maksanut teinityttöjen kikattelusta. Ei henkisyys tarkoita sitä että ei voisi käyttää auktoriteettiaan ja olla luja tilanteissa, joissa ihmistä täytyy ohjata kohteliaaseen käytökseen. Mutta jos opettaja ei itsekään täysin ymmärrä mitä on kohtelias ja asiallinen käytös, niin ehkä häneltä ei myöskään tällaista ohjaamista pysty odottamaan. Ymmärtäisin jos opettaja olisi itse vielä nuori, mutta hän on jo vanhempi ja pitkään alalla ollut mies. Mutta kuten hän itsekin totesi omasta astrologisesta kartastaan, niin vielä on paljon särmiä hiottavana. Siinä hän kyllä osui nappiin. Hänenä myös panostaisin enemmän luentojen sisällön oikolukuun ennen noin kalliiden luentojen pitämistä. Luennot sisälsivät todella paljon asiavirheitä, joita hän selitteli sillä että hän on kirjoittanut yöllä. Eikö hän mukamas ennen ole tuota kurssia pitänyt? Oletettavasti hän ei nyt ihan ensimmäistä kertaa ole kurssia pitämässä noin pitkällä ammattikokemuksella. Näin ollen hänen olettaisi jo aiemmin huomanneen virheensä ja korjanneen ne. Jotenkin jätti minusta välinpitämättömän vaikutelman yhdessä noiden edellä mainitsemieni asioiden kanssa. Aivan kuin hän menisi asiassa raha eikä ammatillinen kunnianhimo tai varsinkaan henkisyys edellä. Aivan kuin hänen pääasiallinen kiinnotuksensa olisi jossain muussa kuin noiden kurssien pitämisessä. Siitä jää minulle asiakasta aliarvioiva vaikutelma. Hän tuntuu kuitenkin ihmiseltä, joka ei helposti ota palautetta vastaan eikä nähtävästi mielellään keskustele asioista. Minusta henkisyys tarkoittaa nimenomaan avoimuutta, keskustelutaitoa, lempeyttä, mutta myös rohkeutta ohjata KAIKKIA ihmisiä parempaan ja soveliaampaan käytökseen. Ei vain niitä, jotka henkilö kenties kokee uhkana itselleen. Koin että hän sekä salli muiden yrittää tehdä minusta naurunalaista että yritti tehdä sitä myös itse. Tuollainen käytös on henkisyyden ja lempeyden vastakohta. Valitettavaa hänen kannaltaan ja ihmeellistä jos muut eivät siitä välitä. Minusta tekee hallaa henkisyys -käsitteelle ottaa se esille tuon kurssin yhteydessä ja samalla antaa ihmisille kuva että on mukamas hyväksyttävää käyttäytyä noin ja kutsua itseään henkiseksi. Tietenkin kenelle tahansa ihmiselle voi helposti tulla sellainen tuntemus itsestään että hän on opettamansa asian jumala ja kaikki seikat, jotka sotivat tuon jumalana itseään pitävän ihmisen luomia teorioita vastaan, täytyy jotenkin tehdä naurettaviksi tai kyseenalaistaa, koska muutoin "jumalan" paikka muiden ihmisten silmissä on uhattuna. Jopa oma elinkeino/rahanlähde on uhattuna. Mutta pelkääkö oikeasti henkinen ihminen ensimmäisenä rahanlähteensä katoamista vai luottaako hän henkisyyden, avoimuuden ja ystävällisyyden kaikkia ihmisiä kohtaan riittävän kantamaan elämässä eteenpäin? Minusta tuntuu että tämä opettaja ei vielä luota oman henkisyytensä kantavuuteen, vaan pitää tiukasti kiinni omista näkemyksistään, vaikka osa niistä osoittautuisi vääräksi. Mutta silloin kun ihmiseltä loppuu avoimuus niin silloin loppuu häneltä myös oppiminen. Samoin on henkisyyden kanssa. Suuri ego ja siihen yhdistynyt epävarmuus ja henkisyys eivät voi asua samassa ihmisessä. Tämän kurssin jälkeen kuitenkin luotan edelleen omalla kohdallani siihen että avoimuus ja ystävällisyys elämässä kantavat eteenpäin. Mutta seuransa on näköjään erittäin tärkeä valita. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Toivon näille ihmisille hyvää matkaa elämässä eteenpäin ja luottamusta omaan puhtaimpaan sisimpään. Luottakaa enemmän omaan arvostelukykyynne. Se ei maksa mitään. Myös virheet kuuluvat elämään ja sen kyllä jokainen ymmärtää ja antaa anteeksi ja asioista täytyy myös pystyä väittelemään ystävällisessä hengessä. Siitä ei tule karmaa. Jos joku sanoo että jotain teoriaa ei saa tai voi kyseenalaistaa niin siinä puhuu ego, ei henkisyys. Jos joku sanoo että sinulla ei ole millään tavalla oikeutta puolustaa itseäsi karman takia niin jos mietit tarkemmin niin eikö itsensä puolustaminen ole yhtä tärkeää kuin jonkun toisen puolustaminen. On myös karhunpalvelus antaa kenenkään hallita elämääsi tai aiheuttaa sinulle tuskaa vain siksi että et uskalla puolustaa itseäsi. Ihmisellä on minusta velvollisuus puolustaa sekä itseään että toisia tilanteissa, joissa on selvää vääryyttä. Minusta se nimenomaan ehkäisee ihmisen katkeroitumista ja turhan karman kertymistä tuon katkeruuden takia. Kun tekee ihmisille heti selväksi missä rajat menevät olematta turhan julma niin se ehkäisee sen että uhriudut ja katkeroidut. Silloin voit myös helpommin antaa anteeksi tuon toisen tekemät ja sanomat vääryydet eli silloin kun tiedät että hän ei enää jatka sairasta käytöstään. Toinen vaihtoehto on tietysti lähteä pois, jos se on mahdollista. Mutta jos joku sanoo että sinulla ei ole oikeutta omiin mielipiteisiisi tai itsesi puolustamiseen, niin todennäköisesti hän on henkilö, joka itse haluaa alkaa hallita sinua ja estää itsenäisen ajattelusi. Siinä ei ole mitään henkistä. Se on puhdasta egoa tekohenkisyyden valeasussa. Kuitenkin nyt antaakseni reilun mielipiteen tästä astrologista olen aina pitänyt hänen kirjoittamiaan kirjoja mielenkiintoisina ja aion kyllä käyttää niitä jatkossakin. En nyt tässä kerro hänen nimeään, koska en halua sabotoida hänen elinkeinoaan ja ehkä sillä tavalla aiheuttaa karmaa. Mutta toisaalta asiakaspalautetta pitäisi kyllä aina kysyä, mitä monet yksityisyrittäjät eivät tee ja minusta se on väärin. Koin että haluan päästä irti näistä ajatuksista ja tuoda ne julkiseksi, koska minulla on oikeus tuntemuksiini ja minulla on myös oikeus tuoda ne esille. Kerroin asiat rehellisesti niin kuin ne koin. Mitään ylimääräistä lisäämättä. Jos Jumala on olemassa niin kyllä nämä asiat tulisivat käsittelyyn viimeistään taivaanporteilla. Miksi viivytellä jos karmat on kuitenkin pääasiassa tarkoitus sovittaa ihmisten eläessä täällä maapallolla? Näin ollen tietysti olisi hyvä julkaista myös astrologin nimi, jotta hän saisi palautteen suoraan. Mutta koen kyllä pystyväni antamaan hänelle anteeksi ilman sitä että näen hänen katuvan. Jokainen kehittyy ajallaan ja tavallaan. Annan hänelle tilan ja ajan kehittyä omalla tahdillaan ja ehkä hän jossain vaiheessa kohtaa oman käytöksensä seuraamukset jotain toista kautta. Minulle tärkeintä oli vain avautua näistä tuntemuksista ilman nimiä. En ole hänen kurssejaan vastaan, mutta itse kehoittaisin kuitenkin ihmisiä säilyttämään terveen kriittisyyden myös hänen kuin muidenkin opettajien oppeja ja käyttäytymismalleja kohtaan. Koskaan ei kannata antaa kaikkia elämänsä avaimia kenenkään toisen käsiin. Me olemme kaikki loppujen lopuksi vain ihmisiä täällä maapallolla. Niin ovat myös henkiset opettajat yhtä lailla täällä oppimassa kuin me kaikki muutkin. Tähän lopuksi vielä ote raamatusta: "Tess. 5:14
Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan."  Meillä on kaikilla oikeus nuhdella muita huonosta käytöksestä. Myös henkisen tien kulkijoita ja opettajia saa nuhdella, jos he käyttäytyvät tekopyhästi.